Oma piha osittain esteettömäksi

Paljon puhutaan omassa kodissa asumisesta mahdollisimman pitkään, kun ikää kertyy. Toisaalta tarpeita esteettömälle kululle omassa pihassa voi tulla kaikenikäisille. Usein rakennukseen sisälle ja pihamaalla olisi hyvä päästä vaivatta kulkemaan lastenrattailla, rollaattorilla tai pyörätuolilla.

Lempipaikat pihassa olisi hyvä miettiä jo talon rakennusvaiheessa sellaisiksi, että sinne pääsee kulkemaan myös apuvälineen turvin tarvittaessa. Omassa kodissa asumista voi myös myöhemmässä vaiheessa lähteä tukemaan esimerkiksi lisäämällä pihalle kaiteita ja tiloja, joissa voi istua. Istutusalueita voidaan myös rakentaa korkeammalle hoidon helpottamiseksi. Kysy suunnittelijaltamme lisää erilaisista esteettömyysratkaisuista.

Pihaluonnossuunnitelmalla alkuun

Pihaluonnossuunnitelmalla pääset alkuun pihan järjestelmällisessä rakentamisessa. Mietitkö pihasi rakentamista tai uudistamista, mutta et tiedä mistä aloittaa? Pihaluonnossuunnitelman avulla tiedät, mitä rakenteita ja toimintoja rakennetaan minnekin ja minne tulee mitäkin kasvillisuutta kasvuolosuhteet ja kukinta-ajat huomioon ottaen.

Pihasuunnitelman avulla säästyt monelta turhalta työltä ja teet kunkin pihan kohdan heti alusta asti pohjia myöten siten kuin lopputulokseen eri rakenteet, toiminnot ja kasvit halutaan. Pihasuunnitelma auttaa myös pihan omistajaa jaksottamaan pihanrakennusta osiin, koska vain harva on varautunut rakentamaan pihan alusta loppuun samalla kertaa kuin esimerkiksi asuinrakennus rakennetaan.

Suunnittelijamme jäsentää pihan toiminnot ja rakenteet juuri sinun pihallesi sopiviksi omia toiveitasi kunnioittaen sekä liittää näihin vehreyttä monipuolisesti ja mielenkiintoisesti kasvillisuutta käyttäen.